Kikka AholaLuonneKikka on utelias ja suorasanainen. Monen mielestä tämä on melko rasittavaa seuraa kaikkine kysymyksineen ja uteluineen, mutta Kikka osaa olla myös äärimmäisen kannustava sille päälle sattuessaan. Tytöstä voi myös saada yllättävän luottoystävän, vaikka salaisuuksien pitäminen tuottaakin hänelle melko usein vaikeuksia.
Tältä tytöltä ei jää puuttumaan rohkeutta ja itsevarmuutta, ja hevostenkin suhteen hän osaa olla melko topakka. Hän aloitti ratsastuksen jo ekaluokkalaisena Helmiksessä ja aikoo omien sanojensa mukaan jatkaa sitä koko loppuelämänsä. Oma poni on tulevaisuudensuunnitelmista tärkein, ja tokana on urahaave ammattiratsastajana olemisesta. Kyse harvoin on siitä, etteikö Kikka niinsanotusti "pärjäisi" jollekin hevoselle, vaan useimmiten hän on vaan kerta kaikkiaan niin pieni, että avut eivät välttämättä mene aina läpi. Osaamista hänellä on hevosten kanssa ihan mukavasti ikäisekseen, vaikka arviointikyky ei tietenkään ole aivan kypsintä tasoa. Reilu hän kumminkin on aina hevoskavereilleen. Kikalla on myös kovasti taipumusta kinuta mukaan kaikennäköiseen, mihin hänellä ei ole syystä tai toisesta lupaa osallistua. Jos haluat saada Kikan luopumaan takiaisen tehtävästään, tarvitset ammattimaisia neuvottelutaitoja. UlkonäköKikalla on pitkä vaaleanruskea tukka, jonka hän pitää usein kahdella letillä tai poninhännällä. Kasvoiltaan Kikka on pirteä ja pisamainen. Hän on myös kovin lyhyt ja hintelä, n. 130cm.
Vaatteiden suhteen Kikka on käytännöllinen, vaikka lisäpisteitä tulee tietenkin kirkkaista väreistä, hepankuvista ja hauskoista eläimistä. Ratsastusvarusteinaan Kikalla on usein suuri, musta ja tarroin koristeltu kypärä, paksu turvaliivi, kirkkaanvärinen paita, ruskeat ratsastushousut ja vaaleanpunaiset chapsit. HistoriaKikka on syntynyt Helmijärvellä ja asuu siellä edelleen vanhempiensa sekä 3-vuotiaan pikkuveljensä Kimin kanssa.
KilpailutKaappi-
Varusteet EQP, Provando Shop
MainintojaKuvia |