❅Huurteenhukkia osa 12❅
Aika
“Jouluratsastukseen osallistuneille tarjotaan tapahtuman peruuntumisen vuoksi joulutorttukahvit tallituvassa aatonaattopäivänä! ” lukee lappu Tallituvan ovessa. Viivi on lähettänyt viestin tallilaisten ryhmään ja ilmoittanut kekkereistä myös kaikille muille jouluratsastukseen osallistuneille.
Ulkona on yhä pimeää, mutta jossakin kukkulan takana aurinko kiiruhtaa jo herättämään Helmijärven asukkaita.
Tiia ei ole varma, herääkö hän ikkunasta kurottaviin auringonsäteisiin vai ulkoa kuuluviin ääniin. Hän nousee istumaan niin äkkiä, että Nymeria hänen vieressään haukahtaa pehmeästi.
Olo on hassu. Yleensä Tiia herää ensimmäisenä. Kellonhan täytyy olla jo vaikka mitä, jos aurinkokin on jo korkealla.
Tiia nousee äkkiä ylös vuoteesta kirkkaan talviseen aatonaattopäivään. Hän heittää lämpöisen aamutakin päälleen ja kurkistaa ulos ikkunasta, sillä hän on kuulevinaan puhetta kentän suunnalta.
Hänen leukansa loksahtaa auki. Alhaalla kentällä näkyy, kuinka Joona juoksuttaa liinassa suurta rautiasta hevosta - Hallaa!
Kiukkuisena Tiia juoksee alakertaan hiuksiaan kiinni sitoen. Hän sujauttaa bootsit jalkaansa. Talo tuntuu olevan tyhjillään, kun hän heittää etuoven levälleen ja juoksee ulos kylmään pakkaseen, joka tunkeutuu nopeasti pörröisen aamutakin ja kevyen yöasun läpi.
-Hei!, hän kiljaisee matkallaan kentälle. -Mitä pirua?
Joona nauraa hänet nähdessään. Viivi nojaa aitaan leveästi hymyillen.
-Huomenta!, tämä tervehtii kikkarapäistä Tiiaa iloisesti.
Tiia kiipeää aidan yli hevosensa luo suu auki hämmennyksestä. Hän silittää Hallan kaunista päätä ja katsoo sitten Joonaa kuin lapsi jouluaamuna.
-Halla paranee. Sitä saa nyt alkaa liikuttaa kevyesti, hän naurahtaa ja katsoo iloisena Tiian reaktiota.
Tämä hyppii jo paikoillaan, halaa hevostaan ja kapsahtaa sitten kiljahtaen Joonankin kaulaan.
-Kiitos kiitos kiitos!, hän hihkuu.
-Hannele kävi täällä aamulla, Viivi selittää aidalta. -Se jätti tarkat ohjeet Hallan karsinalle.
Tiia nauraa onnellisena.
-Hieno tyttö, Halla, hän sanoo tammalle. -Mä tiesin koko ajan, että sä paranisit kyllä. Kohta me päästään jo taas maastoon!
Tiian sydän on pakahtua onnesta ja hän yrittää pidätellä kyyneleitä. Pieni toivon kipinä syttyy hänen sisällään valaisemaan hetki sitten niin synkkää tulevaisuutta.
Joona antaa Tiialle juoksutusliinan ja menee Viivin luokse aidalle katsomaan, kuinka Tiia alkaa juoksuttaa tammaa.
-Kiitos Joona, Viivi sanoo. -Susta oli iso apu Hallan kanssa ja muutenkin.
-Eipä mitään, Joona myhähtää. -Musta oli kiva käydä täällä.
Viivi vilkaisee häntä nopeasti.
-Niin, nyt ei varmaan nähdä niin paljon, kun Halla on parempi, hän sanoo ja kuuntelee sanojaan haikeana.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Taru ja Teemu paukauttavat kiinni äidin auton ovet ja astuvat Helmiksen tallipihaan. Päivästä voi tulla oikein ihana ilmankin maastoa, varsinkin jos he saavat Viivin tekemiä joulutorttuja. Kentän viereen on kasaantunut jo jonkin verran ihmisiä ja pihaan on parkkeerattu autoja.
Teemu menee katsomaan, mitä kentällä tapahtuu, mutta Taru pysähtyy jonkun kutsuessa häntä nimeltä. Se on Oliver, joka on itsekin juuri tupsahtanut tallipihaan. Poika juoksee Tarun kiinni.
-Moi Oliver, Taru sanoo iloisesti.
-Moi, poika vastaa. -Onko sulla ollut hauskaa nyt kun sä olet saanut olla hevosten pelastajasankari?, tämä virnuilee.
-Hei, ei tässä siitä ollut kyse, Taru vastaa muka loukkaantuneena. -Tämä tehtiin hevosten vuoksi!
-Hevosten vuoksi, Oliver toistaa, mutta hänen toinen suupielensä nykii.
-Ja ihan tiedoksi, Taru lisää. -On ollut oikein hauskaa, vaikka äiti ei ihan aluksi tykännyt siitä, että mentiin metsään niitä hakemaan.
He lähtevät kävelemään kohti kenttää. Yhtäkkiä Taru kurtistaa kulmiaan.
-Mutta kyllähän säkin olet sitten sankari, jos mä kerran olen. Olithan säkin mukana, hän pohtii ääneen.
-Enkä ole, Oliver sanoo.
-Älä viitsi, Taru tuhahtaa.
-Ei, ihan tosi, Oliver sanoo ja pysäyttää Tarun nykäisemällä tämän hihaa.
-Taru…
Oliver näyttää vakavalta. Taru katsoo häntä ihmeissään. Mitä nyt?
-Taitaa olla kokonaan mun vika tää koko juttu.
Taru tuijottaa häntä.
-Mä näin sudenjälkiä ennen kuin mitään kauheuksia oli vielä tapahtunut. Mä en kertonut niistä kenellekään.
Taru katsoo häntä hölmistyneenä. Hän näyttää punnitsevan asiaa hetken.
-En kyllä usko.
-Ihan totta se on!, Oliver inttää. -Mä olen varma, että ne oli sudenjälkiä. Jos olisin kertonut jollekin, hevoset ei ehkä olisi säikähtäneet ja karanneet. Sehän oli tietysti joku Helmiksen lähistöllä liikkunut susi, joka säikäytti ne niin lujasti, että tulivat aidoista läpi.
-Mutta sähän autoit pelastamaan ne!, Taru järkeilee. -Ei sulla ole mitään omalla tunnollasi.
-No ei se sitten musta ainakaan sankaria tee, jos vaan korjasin sen, minkä tein väärin, Oliver sanoo ja vilkaisee kentälle, missä kaikki muut hengailevat jo.
-No en mäkään ole silloin sankari, Taru hymyilee.
Oliver katsoo häntä hämmästyneenä.
-Mäkin törttöilin viime vuonna. Muistatko? Kun mä aiheutin kaaosta ja kaikki syytti sua…
Oliver naurahtaa hieman. Hän muistaa kyllä.
-Ja ilman sitä sun lassoa me ei oltaisi saatu tuotua kaikkia hevosia kotiin, Taru lisää.
Oliver hymyilee mielissään.
-Niin…
-Jos sä et muistuta mua mun törttöilystä, niin sitten mä en kerro kellekään sun tassunjäljistä, Taru ehdottaa kylmän rauhallisesti.
Oliver hymyilee oivaltavasti.
-Okei.
-Pikkurillilupaus?, Taru kysyy ja nostaa pikkurillinsä Oliverin nenän eteen.
Oliver katsoo sormea huvittuneena, mutta nostaa sitten oman pikkurillinsä ja lupaus tehdään.
-Hienoa, Taru sanoo asiallisesti. -Mihin jäimmekään?
-Kaunis päivä tänään, Oliver sanoo leveästi virnuillen.
-On tosiaan.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Kentällä on iloista porukkaa. Viivi on tuonut Tiialle lämpimän takin sekä muuta vaatetta yöpaidan päälle. Tiiaa oli nimittäin vaikeaa saada menemään itse sisälle Hallan luota.
Tiia esittelee nyt uusia temppuja, joita on täplikkäälle Myylle opettanut. Kentän laidalle on kokoontunut paljon katsojia; Viivi ja Joona, Teemu, Taru, Oliver, Sabrina, Monika ja Kikka sekä muutamia muita tuntilaisia, jotka olivat ilmoittautuneet joulumaastoon aikoinaan. Mikahkin on saapunut hiljattain paikalle aamun kengityskeikalta.
Tiia juoksee Myyn vierellä ja pitää kiinni sen selästä. Hän pomppaa ketterästi hevosen selkään lennosta. Myyllä ei ole kuin riimu päässään ja se laukkaa oikein nätisti ympyrälle Tiian ohjatessa.
Mikah katsoo täplikkään tamman selässä istuvaa onnellista naista kentän laidalta. Tiia ei tainnut vielä edes huomata, että hän on paikalla, niin keskittynyt hän on hevoseen. Mikahista on mukavaa nähdä Tiia niin hyvällä tuulella pitkästä aikaa, ja ennen kaikkea elossa.
Mikah kuulee tallilaisten äänten yli outoa kolinaa tallipihasta. Hän lähtee kauemmaksi väkijoukosta. Kukaan muu ei huomaa pihaan kaartavaa autoa, jonka perässä on hevostraileri. Traileri näyttää vanhalta; sen maalipinta on rapissut ja se kolisee kummallisesti.
Autosta ulos astuu pitkä, hoikka mies, jolla on sotkuinen parta ja tummat hiukset. Mikahin vatsassa on outo tunne.
Mies katsoo hetken ympärilleen ja lähtee sitten kävelemään määrätietoisesti kohti kenttää.
-Voinko auttaa?, Mikah kysyy, mutta mies kävelee suoraan hänen ohitseen.
Tiia pysäyttää Myyn ja liukuu alas sen selästä miehen huomattuaan.
-Sinä!, hän huudahtaa. -Mie näin sut silloin yöllä!
Mies hymyilee raivostuttavasti ja katsoo kylmänharmailla silmillään Tiiaa.
-Hauska tavata, hän sanoo laiskasti.
Tiia ei tiedä miten reagoida. Mies on kuin onkin juuri se varjo, jonka hän näki edellisyönä hiippailevan tallissa. Kasvoista ei voi erehtyä. Mies on pukeutunut kulahtaneisiin farkkuihin ja vanhaan nahkatakkiin. Hänellä ei ole hattua tai hanskoja, mutta korvat punoittavat kylmästä.
Kaikki muutkin huomaavat uuden tulokkaan. Iloinen puheensorina hiipuu.
Tiia ja Mikah katsovat toisiaan varautineina.
-Tässä ei ole kenelläkään nyt mitään hätää, mies aloittaa ja kiipeää ketterästi aidan yli kentälle ja lähestyy Myytä pitelevää Tiiaa. Mikah hyppää aidan yli hänen perässään.
Tiia peruuttaa kauemmaksi.
-Mitä sä haluat?, hän kysyy säikähtäneenä.
Myy alkaa olla levoton. Se nostaa täplikästä päätään korkealle ja tepastelee sivuttain.
-Hevonen on minun, mies toteaa, kuin asia olisi itsestäänselvyys.
Kaikki tuijottavat tapahtumaa hämmästyneinä.
-Mä otan sen nyt takaisin, mies sanoo ja yrittää tarttua Myyn riimuun.
-Etkä ota!, Tiia kiljaisee ja peruuttaa hevosen kanssa yhä kauemmaksi. -Mistä sä edes puhut? Myy on miun, mie sen löysin!
Mies kaivaa taskustaan taitellun valokuvan ja näyttää sitä Tiialle. Kuvassa on Myy.
-Katosi mun pihasta vuosi sitten, mies sanoo katkerasti. -Ei tehdä tästä nyt mitään sen isompaa juttua. Anna poni tänne, niin en nosta syytettä, mies sanoo tasaisen matalalla äänellä. Hänen katseensa on kuitenkin uhkaava.
Tiia katsoo miestä uhmakkaasti.
-En varmasti anna!
Mies taittelee kuvan takaisin taskuunsa rauhallisesti. Yhtäkkiä hän tarttuu kiinni Myyn riimuun. Tamma peruttaa vauhkoontuneena, mutta mies on vahva.
-Lopeta!, Tiia kiljuu. Hän ei ehdi edes käsittää, mitä tapahtuu.
-Irti siitä!, Mikah huutaa, mutta aivan turhaan.
Myös muut tallilaiset alkavat olla levottomia. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Mies saa Myyn pysähtymään ja alkaa repiä sitä kohti kentän porttia. Tiia juoksee hänen peräänsä ja ehtii lyödä miestä nyrkillä lujaa selkään, mutta se ei tunnu pysäyttävän häntä.
-Sulla ei ole mitään todisteita!, Tiia huutaa.
Mikah tarttuu Tiian hihaan ja pitää tätä hyökkäämästä miehen kimppuun kuin haaskalintu.
Mies taluttaa vastahakoista hevosta ulos portista ja ihmiset väistyvät pelokkaina. Myy vaikuttaa siltä, että se saattaa hyvinkin potkaista pian johonkin suuntaan.
Tiia pyristelee itsensä irti Mikahin otteesta. Mies on jo pian trailerilla, ja Tiia juoksee perään heittäen lunta tätä päin minkä käsiinsä saa.
Tunnelma on kummallinen.
-Soittakaa poliisi!, Tiia huutaa väkijoukolle.
-Tiia.., Viivi aloittaa ja yrittää saada tätä kuuntelemaan. -Myy voi hyvinkin olla hänen. Me ei tiedetä sen alkuperästä mitään.
-Ei sitä voi vaan viedä!, Tiia huutaa.
Hän katsoo raivon kyynelten läpi, kuinka mies taluttaa Myytä traileriin ja heilauttaa sitä riimunnarulla takamukselle, jotta se kävelisi autoon mukisematta. Myy, jonka Tiia on pitkän työn tuloksena totuttanut traileriin, tottelee lopulta, ja mies alkaa sulkea takaluukkua sitomatta hevosta edes kiinni. Voi Myy, jospa se olisikin nyt vanha vihainen itsensä.
Tiia ryntää trailerille ja alkaa avata lukkoja minkä kerkeää. Mies työntää hänet kauemmaksi yhdellä käden heilautuksella. Tiia on kaatua selälleen, mutta hän nousee saman tien uudelleen.
-HEI!, Mikah huutaa ja harppoo lähemmäksi.
-HEI!
Toinen ääni kuuluu paikalle ilmestyneelle Olgalle. Kaikki kääntyvät katsomaan häntä.
-Lopeta heti paikalla, tai sinulla on pian enemmänkin ongelmia!, nainen sanoo vakaasti kantavalla äänellään.
Olgan ääni on niin vahva ja vakuuttava, että mies pysähtyy katsomaan häntä. Miehen ilme on halveksuva, mutta hän pysähtyy silti.
-Vai niin, hän sanoo välinpitämättömästi.
-Olga Meri, tämän tallin omistaja, Olga esittäytyy. -Ja sinä olet?
-Petri.
-Petri, sinulla on minuutti aikaa ottaa hevonen ulos trailerista ja poistua tontilta, Olga sanoo rauhallisesti.
-Tai muuten mitä?, mies naurahtaa. -Hevonen on minun. Tulin hakemaan sen minkä omistan.
-..Tai soitan paikalle poliisin, Olga ilmoittaa.
-Tehän tässä tilanteessa niitä rikollisia olette!, Petri huudahtaa. -Hevonen on ollut minulla vuosia!
Myy potkii trailerin seinää.
-Mekö?, Olga kysyy mieheltä niin halveksivaan sävyyn, ettei kukaan osaa tehdä muuta kuin tuijottaa. -Hassua, koska minun mielestäni sinä olet tällä tontilla ilman lupaa häiritsemässä kotirauhaa, tullut väkivalloin hakemaan hevosta joka ei todistetusti ole sinun, kuljettaaksesi sitä rekisterikilvettömällä kuljetusautolla, joka ei taatusti menisi läpi tarkastuksista.
Mies aukoo suutaan, mutta Olga keskeyttää hänet:
-Tiia on pelastanut tämän hevosen, kun se tuli häntä vastaan nälkiintyneenä metsässä, täynnä verisiä naarmuja, rokottamattomana ja hoitamattomana, köysi kaulansa ympärillä. Minä en keksi yhtäkään syytä, jonka mukaan tämä hevonen voisi kuulua enää sinulle. Jollei sinulla ole asianajajaa takataskussa, niin Petri, minä suosittelen lämpimästi, että otat hevosen nyt heti ulos autosta ja ajat hornan tuuttiin asti kääntymättä ollenkaan takaisin, onko selvä?
Miehen katse on muuttunut. Yhtäkkiä harmaissa silmissä näkyy jotakin uutta. Voiko se olla pelkoa?
-Minä tiedän, missä sinä asut!, huutaa Oliver yhtäkkiä.
Mies kääntyy katsomaan häntä silmät vihasta kiiluen.
-Minä hoidin tuota hevosta sinun pihassasi monta kuukautta, koska sinua ei näkynyt! Sinä jätit hevosen talvella ilman ruokaa ja juomaa ja katosit vain, poika jatkaa, vaikka hänen äänensä tärisee.
Olga katsoo Oliveria ja sitten taas Petriä.
-Heitteillejättö?, tämä sanoo kulmiaan kohottaen. -Odotas, minä kirjoitan sen ylös…
Olga alkaa kaivaa taskuistaan kynää ja paperia.
Mies heittää ilmoille muutaman kirosanan ja kumauttaa alas trailerin lastaussillan ryminän saattelemana. Tiia ryntää peruuttamaan Myyn ulos trailerista.
-Ja saa olla kanssa viiminen kerta, kun hiippailet täällä yöllä krossehtimassa, nainen sylkäisee taluttaessaan hevosta miehen ohi.
Hetken kuluttua mies kaasuttaa pois Helmiksen pihasta traileri kolisten, ja porukka jää seisomaan tallipihaan hämillään.
Tiia halaa Olgaa.
-Kiitos.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Loppupäivä sujuu hiljaisissa merkeissä. Glögiä ja joulutorttuja nautitaan välikohtauksesta huolimatta, mutta porukka vaikuttaa edelleen hieman säikähtäneeltä. Hämärän laskeutuessa suurin osa lähtee kotiin joulun viettoon. Tallituvan pöydälle jää muutama lahjakassi ja kasoittain konvehtipapereita.
Viivin ja Tiian siivotessa jälkiä Taru, Teemu ja Oliver ovat tallissa antamassa Teemun hevoselle Maverickille iltapalaa, jonne on laitettu paljon jouluherkkuja, kuten omenoita ja porkkanoita. Huomenna Teemu ja Taru eivät enää tulisi tallille, sillä on jouluaatto, ja päivä menee kotona juhliessa isovanhempien ja muiden sukulaisten seurassa.
-Hyvää joulua Mave, Teemu sanoo ja suukottaa ruunan poskea. Se rouskuttaa rauhallisesti mysliään karsinassaan.
-Etkö säkin haluaisi omaa hevosta, Oliver kysyy Tarulta, kun he istuksivat karsinan nurkassa katsellen kuinka Teemu pukee talliloimea ruunan ylle.
-Mulla oli joskus shettis, mutta se on jo vihreämmillä laitumilla.
-Ai jaa, Oliver yllättyy.
-Joo. Olisihan se kivaa, mutta mulla on kädet täynnä kun mä hoidan näitä kaikkia Helmiksen asioita, Taru selittää ylpeänä.
-Siis nuuskit, Oliver tarkentaa.
Taru virnistää.
-Meinaatko sä vielä jatkaa niitä lassotreenejä?, Teemu kysyy Oliverilta.
-En mä tiedä, ehkä joskus, Oliver sanoo.
-No aika helpolla säkin luovutat, Taru toruu. -Eihän Sabrina edes koskaan ehtinyt nähdä sun taitoja. Miten sä nyt meinaat hurmata sen?
-Kissan viikset, Oliver tuhahtaa. -Se saa etsiä jonkun muun lassoamaan sille vähän järkeä päähän.
Teemu ja Taru kikattavat.
Käytävältä kuuluu askelia. Mikah jakaa viimeisiä iltaheiniä.
Oliver nousee ylös karsinan pehmeiltä puruilta ja käppäilee käytävälle.
-Mikah!, hän hihkaisee ja juoksee miehen luokse. Tämä harppoo nopeasti karsinalta toiselle.
-Oliver, Mikah sanoo.
-Annoitko sä Tiialle jotakin?, poika tiedustelee uteliaana.
Mikah astuu heinäkarsinaan ja alkaa täyttää suurta Ikean kassia.
-Annoin.
-Tykkäsikö se?
-Kai, Mikah aloittaa, mutta jähmettyy hetkeksi miettimään. -En mä ole varma, hän lisää ja jatkaa työtään.
Oliver seuraa häntä toiselle käytävälle.
-Miten niin sä et ole varma?
-Siis oli se ihan mielissään kai, Mikah selittää. -Mutta mulle jäi outo olo.
Hän heittää heinät karsinaan ja silittää Totin päätä sen kiittäessä ihmistä iltapalasta.
-Ai, Oliver sanoo ajatuksissaan.
He ovat hetken hiljaa ja kuuntelevat rouskutusta. Totti vaikuttaa rauhalliselta ja kääntää korviaan kuullessaan Tarun ja Teemun poistuvan tallista iloisesti rupatellen.
-Niin no, Oliver toteaa hetken kuluttua kuin olisi päätynyt johonkin lopputulokseen Mikahin lahjaongelmasta.
-Parasta, mitä sä voit sille antaa on tietenkin aika, ja sitähän sulla ei oikein taida olla, hän toteaa. -Mutta jos mä olen jotain oppinut mun isältä, niin sen, että yhdessä vietetty aika on paras lahja, niin siirappiselta kuin se kuulostaakin.
-Eihän sun isä ole kuvioissa?, Mikah ihmettelee.
-Sepä se, Oliver sanoo.
Mikah katsoo poikaa hetken kulmat kurtussa.
Oliver painaa lierihattunsa päähänsä. Hän hymyilee Mikahille toverillisesti.
-Hyvää joulua sitten, Mika!
-Hyvää joulua, Oliver, Mikah sanoo takaisin.
Hän katsoo, kuinka poika harppoo farkuissaan ja länkkähatussaan pois. Mikah naurahtaa epäuskoisena. Sanoiko Oliver juuri jotakin erittäin viisasta?
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Olgan laukut ovat painavia, mutta Tiia ja Viivi kantavat ne mukisematta autoon.
Täti asettelee pakaasit sievästi auton perään ja sulkee luukun viimein. Sitten hän kääntyy tyttöjen puoleen.
-Pärjäättekö te nyt varmasti?, hän kysyy.
-Täti, tässähän on vain ihan muutama päivä. -Kyllä me pärjätään, Viivi vakuuttaa.
Olga halaa heitä molempia tiukasti.
-Jos se huligaani tulee takaisin, niin soittakaa minulle heti!, hän käskee sitten.
-Soitethaan, Tiia sanoo. -Kiitos, kun sie pelastit meirät. Se olisi varmasti vienyt Myyn muuten.
-Mä uskon kyllä, että Tiia olisi hakannut sen mustelmille, Viivi naurahtaa.
Täti hymyilee lempeästi, mutta vakavoittaa kasvonsa sitten.
-Soitatte minulle muutenkin, täti vannottaa. -Noudatatte sopimusta.
Tytöt nyökkäilevät innokkaasti. Nyt he eivät varmasti tyrisi.
Olga istahtaa ajajan paikalle ja paukauttaa oven kiinni. Hän kuitenkin avaa vielä ikkunan.
-Siitä asumistilanteesta…
-Se voi olla ihan hyvä, Viivi keskeyttää. -Jos mulla on enemmän ohjelmaa muualla ensi vuonna, niin Tiiaa ei voi tänne ihan yksin jättää, vaikka meillä olisikin apua.
Täti hymyilee.
-Mä keksin kyllä jonkun, hän sanoo. -Hyvää joulua.
-Hyvää joulua!, tytöt hihkaisevat.
-Sano Siirille terveisiä!, Viivi huutaa auton hurinan yli, kun täti ajaa pois pihasta. He vilkuttavat pitkään ja jäävät sitten tallipihaan kaksin seisomaan.
-Harmi, että ne jouluvalot meni rikki, Viivi toteaa katsoen masentavan pimeää tallia.
-Niin, Tiia vastaa ajatuksissaan.
-Oliver rikkoi ne, eikö rikkonutkin?, Viivi huokaisee.
-Joo.
Hetkeksi tulee hiljaista.
-Tiia, Viivi sanoo. -Mun ei ole pakko lähteä.
Tiia pudistaa päätään.
-Mun mielestä sun pitää, Tiia sanoo Viiville vilpittömästi. - Sä olet niin helkkarin hyvä Seran kanssa. Ei mun ollut tarkoitus kahlita sua tänne, mie vaan säikährin. Kaikki tuntui muuttuvan niin nopiaan.
Viivi hymyilee.
-Ja mä tulen kyllä takaisin, hän vannoo.
-Niin tuletkin.
Ulkona on yhä pimeää, mutta jossakin kukkulan takana aurinko kiiruhtaa jo herättämään Helmijärven asukkaita.
Tiia ei ole varma, herääkö hän ikkunasta kurottaviin auringonsäteisiin vai ulkoa kuuluviin ääniin. Hän nousee istumaan niin äkkiä, että Nymeria hänen vieressään haukahtaa pehmeästi.
Olo on hassu. Yleensä Tiia herää ensimmäisenä. Kellonhan täytyy olla jo vaikka mitä, jos aurinkokin on jo korkealla.
Tiia nousee äkkiä ylös vuoteesta kirkkaan talviseen aatonaattopäivään. Hän heittää lämpöisen aamutakin päälleen ja kurkistaa ulos ikkunasta, sillä hän on kuulevinaan puhetta kentän suunnalta.
Hänen leukansa loksahtaa auki. Alhaalla kentällä näkyy, kuinka Joona juoksuttaa liinassa suurta rautiasta hevosta - Hallaa!
Kiukkuisena Tiia juoksee alakertaan hiuksiaan kiinni sitoen. Hän sujauttaa bootsit jalkaansa. Talo tuntuu olevan tyhjillään, kun hän heittää etuoven levälleen ja juoksee ulos kylmään pakkaseen, joka tunkeutuu nopeasti pörröisen aamutakin ja kevyen yöasun läpi.
-Hei!, hän kiljaisee matkallaan kentälle. -Mitä pirua?
Joona nauraa hänet nähdessään. Viivi nojaa aitaan leveästi hymyillen.
-Huomenta!, tämä tervehtii kikkarapäistä Tiiaa iloisesti.
Tiia kiipeää aidan yli hevosensa luo suu auki hämmennyksestä. Hän silittää Hallan kaunista päätä ja katsoo sitten Joonaa kuin lapsi jouluaamuna.
-Halla paranee. Sitä saa nyt alkaa liikuttaa kevyesti, hän naurahtaa ja katsoo iloisena Tiian reaktiota.
Tämä hyppii jo paikoillaan, halaa hevostaan ja kapsahtaa sitten kiljahtaen Joonankin kaulaan.
-Kiitos kiitos kiitos!, hän hihkuu.
-Hannele kävi täällä aamulla, Viivi selittää aidalta. -Se jätti tarkat ohjeet Hallan karsinalle.
Tiia nauraa onnellisena.
-Hieno tyttö, Halla, hän sanoo tammalle. -Mä tiesin koko ajan, että sä paranisit kyllä. Kohta me päästään jo taas maastoon!
Tiian sydän on pakahtua onnesta ja hän yrittää pidätellä kyyneleitä. Pieni toivon kipinä syttyy hänen sisällään valaisemaan hetki sitten niin synkkää tulevaisuutta.
Joona antaa Tiialle juoksutusliinan ja menee Viivin luokse aidalle katsomaan, kuinka Tiia alkaa juoksuttaa tammaa.
-Kiitos Joona, Viivi sanoo. -Susta oli iso apu Hallan kanssa ja muutenkin.
-Eipä mitään, Joona myhähtää. -Musta oli kiva käydä täällä.
Viivi vilkaisee häntä nopeasti.
-Niin, nyt ei varmaan nähdä niin paljon, kun Halla on parempi, hän sanoo ja kuuntelee sanojaan haikeana.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Taru ja Teemu paukauttavat kiinni äidin auton ovet ja astuvat Helmiksen tallipihaan. Päivästä voi tulla oikein ihana ilmankin maastoa, varsinkin jos he saavat Viivin tekemiä joulutorttuja. Kentän viereen on kasaantunut jo jonkin verran ihmisiä ja pihaan on parkkeerattu autoja.
Teemu menee katsomaan, mitä kentällä tapahtuu, mutta Taru pysähtyy jonkun kutsuessa häntä nimeltä. Se on Oliver, joka on itsekin juuri tupsahtanut tallipihaan. Poika juoksee Tarun kiinni.
-Moi Oliver, Taru sanoo iloisesti.
-Moi, poika vastaa. -Onko sulla ollut hauskaa nyt kun sä olet saanut olla hevosten pelastajasankari?, tämä virnuilee.
-Hei, ei tässä siitä ollut kyse, Taru vastaa muka loukkaantuneena. -Tämä tehtiin hevosten vuoksi!
-Hevosten vuoksi, Oliver toistaa, mutta hänen toinen suupielensä nykii.
-Ja ihan tiedoksi, Taru lisää. -On ollut oikein hauskaa, vaikka äiti ei ihan aluksi tykännyt siitä, että mentiin metsään niitä hakemaan.
He lähtevät kävelemään kohti kenttää. Yhtäkkiä Taru kurtistaa kulmiaan.
-Mutta kyllähän säkin olet sitten sankari, jos mä kerran olen. Olithan säkin mukana, hän pohtii ääneen.
-Enkä ole, Oliver sanoo.
-Älä viitsi, Taru tuhahtaa.
-Ei, ihan tosi, Oliver sanoo ja pysäyttää Tarun nykäisemällä tämän hihaa.
-Taru…
Oliver näyttää vakavalta. Taru katsoo häntä ihmeissään. Mitä nyt?
-Taitaa olla kokonaan mun vika tää koko juttu.
Taru tuijottaa häntä.
-Mä näin sudenjälkiä ennen kuin mitään kauheuksia oli vielä tapahtunut. Mä en kertonut niistä kenellekään.
Taru katsoo häntä hölmistyneenä. Hän näyttää punnitsevan asiaa hetken.
-En kyllä usko.
-Ihan totta se on!, Oliver inttää. -Mä olen varma, että ne oli sudenjälkiä. Jos olisin kertonut jollekin, hevoset ei ehkä olisi säikähtäneet ja karanneet. Sehän oli tietysti joku Helmiksen lähistöllä liikkunut susi, joka säikäytti ne niin lujasti, että tulivat aidoista läpi.
-Mutta sähän autoit pelastamaan ne!, Taru järkeilee. -Ei sulla ole mitään omalla tunnollasi.
-No ei se sitten musta ainakaan sankaria tee, jos vaan korjasin sen, minkä tein väärin, Oliver sanoo ja vilkaisee kentälle, missä kaikki muut hengailevat jo.
-No en mäkään ole silloin sankari, Taru hymyilee.
Oliver katsoo häntä hämmästyneenä.
-Mäkin törttöilin viime vuonna. Muistatko? Kun mä aiheutin kaaosta ja kaikki syytti sua…
Oliver naurahtaa hieman. Hän muistaa kyllä.
-Ja ilman sitä sun lassoa me ei oltaisi saatu tuotua kaikkia hevosia kotiin, Taru lisää.
Oliver hymyilee mielissään.
-Niin…
-Jos sä et muistuta mua mun törttöilystä, niin sitten mä en kerro kellekään sun tassunjäljistä, Taru ehdottaa kylmän rauhallisesti.
Oliver hymyilee oivaltavasti.
-Okei.
-Pikkurillilupaus?, Taru kysyy ja nostaa pikkurillinsä Oliverin nenän eteen.
Oliver katsoo sormea huvittuneena, mutta nostaa sitten oman pikkurillinsä ja lupaus tehdään.
-Hienoa, Taru sanoo asiallisesti. -Mihin jäimmekään?
-Kaunis päivä tänään, Oliver sanoo leveästi virnuillen.
-On tosiaan.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Kentällä on iloista porukkaa. Viivi on tuonut Tiialle lämpimän takin sekä muuta vaatetta yöpaidan päälle. Tiiaa oli nimittäin vaikeaa saada menemään itse sisälle Hallan luota.
Tiia esittelee nyt uusia temppuja, joita on täplikkäälle Myylle opettanut. Kentän laidalle on kokoontunut paljon katsojia; Viivi ja Joona, Teemu, Taru, Oliver, Sabrina, Monika ja Kikka sekä muutamia muita tuntilaisia, jotka olivat ilmoittautuneet joulumaastoon aikoinaan. Mikahkin on saapunut hiljattain paikalle aamun kengityskeikalta.
Tiia juoksee Myyn vierellä ja pitää kiinni sen selästä. Hän pomppaa ketterästi hevosen selkään lennosta. Myyllä ei ole kuin riimu päässään ja se laukkaa oikein nätisti ympyrälle Tiian ohjatessa.
Mikah katsoo täplikkään tamman selässä istuvaa onnellista naista kentän laidalta. Tiia ei tainnut vielä edes huomata, että hän on paikalla, niin keskittynyt hän on hevoseen. Mikahista on mukavaa nähdä Tiia niin hyvällä tuulella pitkästä aikaa, ja ennen kaikkea elossa.
Mikah kuulee tallilaisten äänten yli outoa kolinaa tallipihasta. Hän lähtee kauemmaksi väkijoukosta. Kukaan muu ei huomaa pihaan kaartavaa autoa, jonka perässä on hevostraileri. Traileri näyttää vanhalta; sen maalipinta on rapissut ja se kolisee kummallisesti.
Autosta ulos astuu pitkä, hoikka mies, jolla on sotkuinen parta ja tummat hiukset. Mikahin vatsassa on outo tunne.
Mies katsoo hetken ympärilleen ja lähtee sitten kävelemään määrätietoisesti kohti kenttää.
-Voinko auttaa?, Mikah kysyy, mutta mies kävelee suoraan hänen ohitseen.
Tiia pysäyttää Myyn ja liukuu alas sen selästä miehen huomattuaan.
-Sinä!, hän huudahtaa. -Mie näin sut silloin yöllä!
Mies hymyilee raivostuttavasti ja katsoo kylmänharmailla silmillään Tiiaa.
-Hauska tavata, hän sanoo laiskasti.
Tiia ei tiedä miten reagoida. Mies on kuin onkin juuri se varjo, jonka hän näki edellisyönä hiippailevan tallissa. Kasvoista ei voi erehtyä. Mies on pukeutunut kulahtaneisiin farkkuihin ja vanhaan nahkatakkiin. Hänellä ei ole hattua tai hanskoja, mutta korvat punoittavat kylmästä.
Kaikki muutkin huomaavat uuden tulokkaan. Iloinen puheensorina hiipuu.
Tiia ja Mikah katsovat toisiaan varautineina.
-Tässä ei ole kenelläkään nyt mitään hätää, mies aloittaa ja kiipeää ketterästi aidan yli kentälle ja lähestyy Myytä pitelevää Tiiaa. Mikah hyppää aidan yli hänen perässään.
Tiia peruuttaa kauemmaksi.
-Mitä sä haluat?, hän kysyy säikähtäneenä.
Myy alkaa olla levoton. Se nostaa täplikästä päätään korkealle ja tepastelee sivuttain.
-Hevonen on minun, mies toteaa, kuin asia olisi itsestäänselvyys.
Kaikki tuijottavat tapahtumaa hämmästyneinä.
-Mä otan sen nyt takaisin, mies sanoo ja yrittää tarttua Myyn riimuun.
-Etkä ota!, Tiia kiljaisee ja peruuttaa hevosen kanssa yhä kauemmaksi. -Mistä sä edes puhut? Myy on miun, mie sen löysin!
Mies kaivaa taskustaan taitellun valokuvan ja näyttää sitä Tiialle. Kuvassa on Myy.
-Katosi mun pihasta vuosi sitten, mies sanoo katkerasti. -Ei tehdä tästä nyt mitään sen isompaa juttua. Anna poni tänne, niin en nosta syytettä, mies sanoo tasaisen matalalla äänellä. Hänen katseensa on kuitenkin uhkaava.
Tiia katsoo miestä uhmakkaasti.
-En varmasti anna!
Mies taittelee kuvan takaisin taskuunsa rauhallisesti. Yhtäkkiä hän tarttuu kiinni Myyn riimuun. Tamma peruttaa vauhkoontuneena, mutta mies on vahva.
-Lopeta!, Tiia kiljuu. Hän ei ehdi edes käsittää, mitä tapahtuu.
-Irti siitä!, Mikah huutaa, mutta aivan turhaan.
Myös muut tallilaiset alkavat olla levottomia. Mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Mies saa Myyn pysähtymään ja alkaa repiä sitä kohti kentän porttia. Tiia juoksee hänen peräänsä ja ehtii lyödä miestä nyrkillä lujaa selkään, mutta se ei tunnu pysäyttävän häntä.
-Sulla ei ole mitään todisteita!, Tiia huutaa.
Mikah tarttuu Tiian hihaan ja pitää tätä hyökkäämästä miehen kimppuun kuin haaskalintu.
Mies taluttaa vastahakoista hevosta ulos portista ja ihmiset väistyvät pelokkaina. Myy vaikuttaa siltä, että se saattaa hyvinkin potkaista pian johonkin suuntaan.
Tiia pyristelee itsensä irti Mikahin otteesta. Mies on jo pian trailerilla, ja Tiia juoksee perään heittäen lunta tätä päin minkä käsiinsä saa.
Tunnelma on kummallinen.
-Soittakaa poliisi!, Tiia huutaa väkijoukolle.
-Tiia.., Viivi aloittaa ja yrittää saada tätä kuuntelemaan. -Myy voi hyvinkin olla hänen. Me ei tiedetä sen alkuperästä mitään.
-Ei sitä voi vaan viedä!, Tiia huutaa.
Hän katsoo raivon kyynelten läpi, kuinka mies taluttaa Myytä traileriin ja heilauttaa sitä riimunnarulla takamukselle, jotta se kävelisi autoon mukisematta. Myy, jonka Tiia on pitkän työn tuloksena totuttanut traileriin, tottelee lopulta, ja mies alkaa sulkea takaluukkua sitomatta hevosta edes kiinni. Voi Myy, jospa se olisikin nyt vanha vihainen itsensä.
Tiia ryntää trailerille ja alkaa avata lukkoja minkä kerkeää. Mies työntää hänet kauemmaksi yhdellä käden heilautuksella. Tiia on kaatua selälleen, mutta hän nousee saman tien uudelleen.
-HEI!, Mikah huutaa ja harppoo lähemmäksi.
-HEI!
Toinen ääni kuuluu paikalle ilmestyneelle Olgalle. Kaikki kääntyvät katsomaan häntä.
-Lopeta heti paikalla, tai sinulla on pian enemmänkin ongelmia!, nainen sanoo vakaasti kantavalla äänellään.
Olgan ääni on niin vahva ja vakuuttava, että mies pysähtyy katsomaan häntä. Miehen ilme on halveksuva, mutta hän pysähtyy silti.
-Vai niin, hän sanoo välinpitämättömästi.
-Olga Meri, tämän tallin omistaja, Olga esittäytyy. -Ja sinä olet?
-Petri.
-Petri, sinulla on minuutti aikaa ottaa hevonen ulos trailerista ja poistua tontilta, Olga sanoo rauhallisesti.
-Tai muuten mitä?, mies naurahtaa. -Hevonen on minun. Tulin hakemaan sen minkä omistan.
-..Tai soitan paikalle poliisin, Olga ilmoittaa.
-Tehän tässä tilanteessa niitä rikollisia olette!, Petri huudahtaa. -Hevonen on ollut minulla vuosia!
Myy potkii trailerin seinää.
-Mekö?, Olga kysyy mieheltä niin halveksivaan sävyyn, ettei kukaan osaa tehdä muuta kuin tuijottaa. -Hassua, koska minun mielestäni sinä olet tällä tontilla ilman lupaa häiritsemässä kotirauhaa, tullut väkivalloin hakemaan hevosta joka ei todistetusti ole sinun, kuljettaaksesi sitä rekisterikilvettömällä kuljetusautolla, joka ei taatusti menisi läpi tarkastuksista.
Mies aukoo suutaan, mutta Olga keskeyttää hänet:
-Tiia on pelastanut tämän hevosen, kun se tuli häntä vastaan nälkiintyneenä metsässä, täynnä verisiä naarmuja, rokottamattomana ja hoitamattomana, köysi kaulansa ympärillä. Minä en keksi yhtäkään syytä, jonka mukaan tämä hevonen voisi kuulua enää sinulle. Jollei sinulla ole asianajajaa takataskussa, niin Petri, minä suosittelen lämpimästi, että otat hevosen nyt heti ulos autosta ja ajat hornan tuuttiin asti kääntymättä ollenkaan takaisin, onko selvä?
Miehen katse on muuttunut. Yhtäkkiä harmaissa silmissä näkyy jotakin uutta. Voiko se olla pelkoa?
-Minä tiedän, missä sinä asut!, huutaa Oliver yhtäkkiä.
Mies kääntyy katsomaan häntä silmät vihasta kiiluen.
-Minä hoidin tuota hevosta sinun pihassasi monta kuukautta, koska sinua ei näkynyt! Sinä jätit hevosen talvella ilman ruokaa ja juomaa ja katosit vain, poika jatkaa, vaikka hänen äänensä tärisee.
Olga katsoo Oliveria ja sitten taas Petriä.
-Heitteillejättö?, tämä sanoo kulmiaan kohottaen. -Odotas, minä kirjoitan sen ylös…
Olga alkaa kaivaa taskuistaan kynää ja paperia.
Mies heittää ilmoille muutaman kirosanan ja kumauttaa alas trailerin lastaussillan ryminän saattelemana. Tiia ryntää peruuttamaan Myyn ulos trailerista.
-Ja saa olla kanssa viiminen kerta, kun hiippailet täällä yöllä krossehtimassa, nainen sylkäisee taluttaessaan hevosta miehen ohi.
Hetken kuluttua mies kaasuttaa pois Helmiksen pihasta traileri kolisten, ja porukka jää seisomaan tallipihaan hämillään.
Tiia halaa Olgaa.
-Kiitos.
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Loppupäivä sujuu hiljaisissa merkeissä. Glögiä ja joulutorttuja nautitaan välikohtauksesta huolimatta, mutta porukka vaikuttaa edelleen hieman säikähtäneeltä. Hämärän laskeutuessa suurin osa lähtee kotiin joulun viettoon. Tallituvan pöydälle jää muutama lahjakassi ja kasoittain konvehtipapereita.
Viivin ja Tiian siivotessa jälkiä Taru, Teemu ja Oliver ovat tallissa antamassa Teemun hevoselle Maverickille iltapalaa, jonne on laitettu paljon jouluherkkuja, kuten omenoita ja porkkanoita. Huomenna Teemu ja Taru eivät enää tulisi tallille, sillä on jouluaatto, ja päivä menee kotona juhliessa isovanhempien ja muiden sukulaisten seurassa.
-Hyvää joulua Mave, Teemu sanoo ja suukottaa ruunan poskea. Se rouskuttaa rauhallisesti mysliään karsinassaan.
-Etkö säkin haluaisi omaa hevosta, Oliver kysyy Tarulta, kun he istuksivat karsinan nurkassa katsellen kuinka Teemu pukee talliloimea ruunan ylle.
-Mulla oli joskus shettis, mutta se on jo vihreämmillä laitumilla.
-Ai jaa, Oliver yllättyy.
-Joo. Olisihan se kivaa, mutta mulla on kädet täynnä kun mä hoidan näitä kaikkia Helmiksen asioita, Taru selittää ylpeänä.
-Siis nuuskit, Oliver tarkentaa.
Taru virnistää.
-Meinaatko sä vielä jatkaa niitä lassotreenejä?, Teemu kysyy Oliverilta.
-En mä tiedä, ehkä joskus, Oliver sanoo.
-No aika helpolla säkin luovutat, Taru toruu. -Eihän Sabrina edes koskaan ehtinyt nähdä sun taitoja. Miten sä nyt meinaat hurmata sen?
-Kissan viikset, Oliver tuhahtaa. -Se saa etsiä jonkun muun lassoamaan sille vähän järkeä päähän.
Teemu ja Taru kikattavat.
Käytävältä kuuluu askelia. Mikah jakaa viimeisiä iltaheiniä.
Oliver nousee ylös karsinan pehmeiltä puruilta ja käppäilee käytävälle.
-Mikah!, hän hihkaisee ja juoksee miehen luokse. Tämä harppoo nopeasti karsinalta toiselle.
-Oliver, Mikah sanoo.
-Annoitko sä Tiialle jotakin?, poika tiedustelee uteliaana.
Mikah astuu heinäkarsinaan ja alkaa täyttää suurta Ikean kassia.
-Annoin.
-Tykkäsikö se?
-Kai, Mikah aloittaa, mutta jähmettyy hetkeksi miettimään. -En mä ole varma, hän lisää ja jatkaa työtään.
Oliver seuraa häntä toiselle käytävälle.
-Miten niin sä et ole varma?
-Siis oli se ihan mielissään kai, Mikah selittää. -Mutta mulle jäi outo olo.
Hän heittää heinät karsinaan ja silittää Totin päätä sen kiittäessä ihmistä iltapalasta.
-Ai, Oliver sanoo ajatuksissaan.
He ovat hetken hiljaa ja kuuntelevat rouskutusta. Totti vaikuttaa rauhalliselta ja kääntää korviaan kuullessaan Tarun ja Teemun poistuvan tallista iloisesti rupatellen.
-Niin no, Oliver toteaa hetken kuluttua kuin olisi päätynyt johonkin lopputulokseen Mikahin lahjaongelmasta.
-Parasta, mitä sä voit sille antaa on tietenkin aika, ja sitähän sulla ei oikein taida olla, hän toteaa. -Mutta jos mä olen jotain oppinut mun isältä, niin sen, että yhdessä vietetty aika on paras lahja, niin siirappiselta kuin se kuulostaakin.
-Eihän sun isä ole kuvioissa?, Mikah ihmettelee.
-Sepä se, Oliver sanoo.
Mikah katsoo poikaa hetken kulmat kurtussa.
Oliver painaa lierihattunsa päähänsä. Hän hymyilee Mikahille toverillisesti.
-Hyvää joulua sitten, Mika!
-Hyvää joulua, Oliver, Mikah sanoo takaisin.
Hän katsoo, kuinka poika harppoo farkuissaan ja länkkähatussaan pois. Mikah naurahtaa epäuskoisena. Sanoiko Oliver juuri jotakin erittäin viisasta?
❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅❅
Olgan laukut ovat painavia, mutta Tiia ja Viivi kantavat ne mukisematta autoon.
Täti asettelee pakaasit sievästi auton perään ja sulkee luukun viimein. Sitten hän kääntyy tyttöjen puoleen.
-Pärjäättekö te nyt varmasti?, hän kysyy.
-Täti, tässähän on vain ihan muutama päivä. -Kyllä me pärjätään, Viivi vakuuttaa.
Olga halaa heitä molempia tiukasti.
-Jos se huligaani tulee takaisin, niin soittakaa minulle heti!, hän käskee sitten.
-Soitethaan, Tiia sanoo. -Kiitos, kun sie pelastit meirät. Se olisi varmasti vienyt Myyn muuten.
-Mä uskon kyllä, että Tiia olisi hakannut sen mustelmille, Viivi naurahtaa.
Täti hymyilee lempeästi, mutta vakavoittaa kasvonsa sitten.
-Soitatte minulle muutenkin, täti vannottaa. -Noudatatte sopimusta.
Tytöt nyökkäilevät innokkaasti. Nyt he eivät varmasti tyrisi.
Olga istahtaa ajajan paikalle ja paukauttaa oven kiinni. Hän kuitenkin avaa vielä ikkunan.
-Siitä asumistilanteesta…
-Se voi olla ihan hyvä, Viivi keskeyttää. -Jos mulla on enemmän ohjelmaa muualla ensi vuonna, niin Tiiaa ei voi tänne ihan yksin jättää, vaikka meillä olisikin apua.
Täti hymyilee.
-Mä keksin kyllä jonkun, hän sanoo. -Hyvää joulua.
-Hyvää joulua!, tytöt hihkaisevat.
-Sano Siirille terveisiä!, Viivi huutaa auton hurinan yli, kun täti ajaa pois pihasta. He vilkuttavat pitkään ja jäävät sitten tallipihaan kaksin seisomaan.
-Harmi, että ne jouluvalot meni rikki, Viivi toteaa katsoen masentavan pimeää tallia.
-Niin, Tiia vastaa ajatuksissaan.
-Oliver rikkoi ne, eikö rikkonutkin?, Viivi huokaisee.
-Joo.
Hetkeksi tulee hiljaista.
-Tiia, Viivi sanoo. -Mun ei ole pakko lähteä.
Tiia pudistaa päätään.
-Mun mielestä sun pitää, Tiia sanoo Viiville vilpittömästi. - Sä olet niin helkkarin hyvä Seran kanssa. Ei mun ollut tarkoitus kahlita sua tänne, mie vaan säikährin. Kaikki tuntui muuttuvan niin nopiaan.
Viivi hymyilee.
-Ja mä tulen kyllä takaisin, hän vannoo.
-Niin tuletkin.