Mikah KuusivaaraLuonneHiljainen ja hiukan ujo, usein omiin oloihinsa vetäytyvä tyyppi. Pysyy hiukan etäällä isoista porukoista ja tykkää rauhallisista hetkistä. Mikah on fiksu ja hyvin maalaisjärkinen, osaa useimmiten pitää päänsä kylmänä. Ei ryhdy kiistelemään, välttelee konfliktia. Erittäin ystävällinen ja hyväntahtoinen. Tuntuu välillä olevan pikkasen hukassa. Kiusaantuu helposti eikä osaa ottaa huomiota vastaan. Tyyppi on järjettömän lojaali ja hoitaa työnsä aina huolellisesti. Ei jätä ketään pulaan.
Taitava ratsastaja, ei kuitenkaan harrasta ratsastusta aktiivisesti tai kilpaile. Mikah on oppinut ratsastamaan enonsa hevosilla jo pienenä. Enon hevoset kuitenkin laukkailevat jo vihreämmillä laitumilla. Mikah maastoilee usein ja mielellään. Muuta: Mikah on oppinut paljon enoltaan, joka on kengittäjä. Mikah asuu tällä hetkellä enonsa luona melko lähellä Helmistä. Mikah on saanut ihmeellisen ja uusia tuttavia hämmentävän kutsumanimensä jo pienenä lapsena. Se on muunnelma hänen virallisesta etunimestään Michaelista. Oikeaa etunimeä käyttävät vain Mikahin vanhemmat. Mikahin äiti on suomalainen ja isä brittiläinen, mutta molemmat vanhemmat asuvat Englannissa. Jos olet miettinyt, miten nimi kuuluu lausua, niin aivan samoin kuin Mika, mutta loppuun lisätään miltei huomaamaton pidennys, h. Kuulostaa siis vähän kuin Mikaa. Aivan selkeä MIKA (kuten Oliver tapaa häntä kutsua) kuitenkin ottaa tätä tyyppiä aivoon. UlkonäköHuppareiden, kuluneiden flanellien, valkoisten T-paitojen ja reisitaskuhousujen suurkuluttaja. Joskus nähty myös reisitaskushortseissa. Lyhyt ja tankea musta tukka, joka pysyy samalla tavalla tilanteessa kuin tilanteessa. Mikah on pitkä, noin 183cm. Silmät ovat vihreät. Kehonkieli on melko hillittyä. Raskaat tallityöt ovat kuluttaneet käsiä ja hartioita.
HistoriaMikah syntyi Pohjanmaalla vuonna 2000. Hänen molemmat vanhempansa asuivat silloin myös Suomessa. Poika on ainoa lapsi ja eleli melko rauhallisen lapsuuden maaseudulla. On kuulemma ollut pienestä pitäen reipas, mutta hiljainen. Mikah vietti kesät enonsa luona Helmijärvellä ja on ollut sitä kautta pienestä asti tekemisissä hevosten kanssa. Enosta tuli Mikahille melkein läheisempi kuin omista vanhemmistaan. Poika kävi lukiota Pohjanmaalla. Vuonna 2015 Mikah vedettiin enon toimesta mukaan Helmiksen perustamisprojektiin, jonka kautta Mikah tutustui Tiiaan ja Viiviin. Kun vannhemmat ilmoittivat samana vuonna muuttavansa Englantiin, poika ei edes ajatellut asiaa kahdesti. Hän jäi Suomeen ja on asunut siitä asti enon luona. Tällä hetkellä Mikah opiskelee töidensä ohella hiljalleen kengitystä ja muita hevosalan tehtäviä. Hän ei paljoa puhu opiskeluistaan.
Kaappi-
Varusteet EQP, Helmis-huppari Tiian tekemä.
MainintojaKuvia |