❅Huurteenhukkia osa 6❅
Suunnitelma
Aamun ensimmäiset auringonsäteet lankeavat Helmijärvelle.
-Okei, nyt voidaan mennä, Mikah sanoo vilkaistuaan vaalenevalle taivaalle.
Tiia nousee malttamattomana Taminan satulaan. Muut taluttavat vielä hevosiaan pihalle. Viivi saa vasta jalkansa Jeren selän yli, kun Tiia on jo patistanut tammansa raviin. Tiiviisti Viivin perässä ratsastaa Joona Mimmillä. Mikah on noussut Firenzen selkään ja yrittää pysyä Tiian kannoilla.
-Kukaan ei ole soittanut, joten hevosten on pakko olla metsässä, Tiia sanoo tarkastaen nopeasti taas puhelimensa.
-Ehkä meidän pitäisi hajaantua.
-Eikä todellakaan!, Mikah sanoo yrittäen pitää äänensä vakaana. Tiia vaikuttaa hermostuneelta, ja tuntuu kaiken lisäksi välttelevän katsekontaktia.
-Meillä on loputtomasti metsää, Tiia tiuskaisee ärtyneenä.
-Joona ei tunne paikkoja, Mikah sanoo.
Tiia vilkaisee takana ratsastavaa Joonaa, joka flirttailee parhaillaan iloisesti Viivin kanssa. Tiia myöntyy hieman, mutta näyttää silti jotenkin loukkaantuneelta.
-Turvallisempaa on pysytellä yhdessä, Mikah järkeilee. -Vaikka ymmärrän kyllä, että hajaantumisessakin olisi ideaa…
-Joo joo, tajusin mie, Tiia tuhahtaa ja ottaa etumatkaa Taminan kanssa.
He suuntaavat ensin Helmilammen ympäristöön. Maassa ei näy merkkejä kavionjäljistä, mutta hevoset ovat saattaneet käyttää myös pienempiä sivupolkuja. Hetken hiljaisuuden jälkeen Joona avaa suunsa:
-Niin mihin kisoihin sä ajattelit sitten mennä?
Hiljaisessa metsässä ääni kantautuu aika kauas, ja Viivi vilkaisee Tiiaa varautuneena.
-Joihinkin sellaisiin, missä on tarpeeksi vastusta, Viivi vastaa.
-Eikö mussa ole vastusta vai?, Joona kysyy muka loukkaantuneena.
-Ei, Viivi hymähtää, ja Joona nauraa.
Tiian kannoilla pysyttelevä Mikah pysäyttää Firenzen.
-Okei, hän sanoo viimein kuunneltuaan tarpeeksi turhanpäiväistä höpinää. -Hajaannutaan!
Tiia näyttää innostuvan. Viivi ja Joona nostavat katseensa ja ratsastavat lähemmäksi.
-Eikö se olis aika vaarallista, Viivi kysyy ja vilkaisee ympärilleen.
-Mennään pareittain. Vaikkapa… Minä ja Tiia ja te kaksi, Mikah sanoo muka mietiskellen.
-Sopii!, Joona hihkaisee reippaasti.
Viivi vilkaisee Mikahia arvioivasti.
-Nähdään tallilla hyvissä ajoin ennen kuin alkaa hämärtää, Mikah sanoo.
-No me voidaan vaikka käydä rannan puolella viheltelemässä, Viivi keksii.
-Okei, me otetaan Ikilaulun ympäristö, Mikah sanoo päättäväisesti.
❅❅❅❅❅❅❅❅
Varpaita kipristelee jo kylmästä, mutta Tiia ratsastaa edelleen edellä eikä näytä aikovan hidastaa tahtiaan. Mikah päättää pitää suunsa kiinni ja pysytellä sitkeästi perässä.
Joonalla ja Viivillä puolestaan sujuu melko rattoisasti rupatellen. Viiviä huolettaa hevosten kohtalo, mutta hänen on myönnettävä nauttivansa Joonan seurasta, varsinkin, kun maastot tuntuvat nyt entistä turvattomammilta.
Himmeä aurinko nousee ylös keskelle taivasta, muttei jaksa pitkään, vaan alkaa hämärtyä jo kahden jälkeen. Se vetäytyy metsän taa kuin myöhästelijä, joka ei uskallakaan tulla sisään kesken kaiken.
Tiia vilkaisee taivasta ja toivoo, ettei Mikah huomaisi sen jo hämärtävän. Totta kai hän huomaa.
-Okei, meidän pitää kääntyä takaisin, Mikah sanoo.
-Eikä, Tiia sanoo pettyneenä vaikka tietää, että heidän on mentävä. -Mä olin varma että me löydettäisiin hevoset! En mä voi nukkua jos niitä ei löydy.
Mikah kääntää Firenzen ympäri ja lohduttaa:-Tuskin ne on erillään toisistaan.
Tiia vilkaisee häntä taas, mutta ei katso silmiin. Hän kääntää Taminan ympäri ja he ratsastavat hiljaisuuden vallitessa takaisin tallille, jossa Viivi ja Joonakin ovat - tyhjin käsin.
❅❅❅❅❅❅❅❅
Taru istuksii Tallituvan vaalenvihreällä säkkituolilla. Hän tapittaa ikkunasta ulos metsään päin ja rouskuttaa piparkakkua kuin popcornia elokuvateatterissa. Taru on odottanut koko päivän levottomana, että kadonneet hevoset saapuisivat takaisin tallipihaan.
-Hei!, hän kiljahtaa yhtäkkiä. -Tuolta tulee joku! Niitä on monta!
Taru ei meinaa pysyä pöksyissään.
-Kaksi, ja molemmilla on ratsastaja, Teemu sanoo pettyneenä. Noi on Tiia ja Mikah. En mä näe muita.
Taru painaa nenänsä kiinni huurteiseen ikkunaan.
-Ehkä siellä takana on pieni Leo…
Mutta parivaljakon lähestyessä tulee koko ajan selvemmäksi, että kyseessä on tosiaan vain Tiia ja Mikah, ilman muita hevosia. Taru yrittää pidätellä itkua ja Teemu tietää sen.
-Kyllä ne ihan varmasti tulevat kotiin, jos niitä ei löydetä ensin, veli sanoo.
-Mun mielestä meidän pitää tehdä jotakin, Taru sanoo.
-Taru…
-Hevoset löytyy varmasti nopeammin, jos etsijöitä on enemmän. Mun mielestä me voitaisiin ihan hyvin mennä etsimään niitä huomenna.
-Tiia ei ole antanut lupaa mennä maastoon. Ei hevosia voi jalkaisinkaan mennä nyt etsimään, sehän on vaarallista. Älä nyt hanki mitään ideoita, Teemu sanoo painokkaasti. Hän tuntee siskonsa.
Ovi avautuu ja kylmää ilmaa tuulahtaa sisään. Oliver riisuu bootsinsa ja heittäytyy rennosti sohvalle lämmittelemään varpaitaan.
-Mitäs täällä puhutaan?, hän kysyy. Taru ja Teemu vilkaisevat häntä.
-Tarun mielestä meidän pitäisi lähteä etsimään heppoja ja lähteä sudenmuonaksi metsään, Teemu sanoo.
-No en mä ihan tota tarkoittanut, Taru tuhahtaa ja kääntää katseensa takaisin ikkunaan.
Tiia ja Mikah ratsastavat juuri Tallituvan ohi.
-Voih! Näittekö te Tiian ilmettä!? Sehän ihan masentuu!, Taru parahtaa.
-Vähemmästäkin, Oliver toteaa ohimennen.
-Ne ei saa erota Mikahin kanssa!, Taru jatkaa huolestuneena.
-Taru, ne ei ole edes yhdessä, Teemu muistuttaa ja alkaa pukea saappaita jalkoihinsa.
Sisko ei näytä kuuntelevan.
-Koko tallin väki on ihan sekaisin ja kaikki muuttuu, hän mumisee huolissaan.
-Taru, mä menen ottamaan Maverickilta loimen pois, ja sen jälkeen lähdetään kotiin, okei?, Teemu tokaisee ja sujahtaa ulos ovesta. Taru katsoo tämän perään naama kurtulla. Oliver vilkaisee häntä.
-Älä nyt sano, että sä…, hän aloittaa.
-Mä menen huomenna etsimään heppoja, Taru sanoo ja nousee päättäväisenä ylös.
Oliver huokaisee.
-Tuletko sä mukaan?, Taru kysyy reippaana.
-En! Teemuhan sanoi, ettei sinne kannata mennä syötäväksi.
-Selvä sitten!, Taru sanoo. -Mä lähden metsään huomenna kello kaksi, tulit tai et.
Oliver ei ehdi vastata, kun ovi käy taas ja sisään astuu tällä kertaa Sabrina Kurkinen.
Sabrina on heitä hieman vanhempi, 17-vuotias, pinnallinen ja ulkomuodoltaan täydellinen, ja kaiken lisäksi erittäin tietoinen siitä. Hän heilauttaa kiiltäviä hiuksiaan ja katsoo Tarua kylmästi.
-Sori, jos keskeytin jotain, Sabrina letkauttaa, vaikkei tarkoita sitä.
-Et keskeyttänyt!, Oliver sanoo äkkiä ja kohottaa ryhtiään. Taru katsoo häntä inho kasvoillaan.
-Huomenna kello kaksi, hän sanoo vielä Oliverille. Poika ei vastaa mitään. Turhautuneena Taru nappaa takkinsa ja harppoo ulos ovesta Teemun perään.
-Mitä tapahtuu huomenna kello kaksi?, Sabrina utelee eväitään syöden, kun Taru on mennyt.
-En tiedä, ota tuosta nyt selkoa, Oliver naurahtaa hermostuneena.
-No älä, Sabrina sanoo kohottaen kulmiaan.
Tulee hiljaista, ja Oliverista tuntuu, että asialle on tehtävä jotakin.
-Hevosia ei sitten löytynyt, hän tokaisee.
Sabrina naurahtaa.
-Joo, siinä taas lojaaleja ratsuja. Tällekään tallille ei tekisi yhtään huonoa hankkia vähän laadukkaampia hevosia. Ehkä ihan hyväkin, jos niitä ei löydy.
Oliver naurahtaa konemaisesti, mutta jää sitten tuijottamaan Sabrinaa epäuskoisesti. Kuuliko hän nyt ihan oikein?
-Mulla on vielä muutama karsina, Oliver sanoo, laittaa bootsit jalkaan ja lähtee hänkin ulos kulmiaan kurtistaen.
-Okei, nyt voidaan mennä, Mikah sanoo vilkaistuaan vaalenevalle taivaalle.
Tiia nousee malttamattomana Taminan satulaan. Muut taluttavat vielä hevosiaan pihalle. Viivi saa vasta jalkansa Jeren selän yli, kun Tiia on jo patistanut tammansa raviin. Tiiviisti Viivin perässä ratsastaa Joona Mimmillä. Mikah on noussut Firenzen selkään ja yrittää pysyä Tiian kannoilla.
-Kukaan ei ole soittanut, joten hevosten on pakko olla metsässä, Tiia sanoo tarkastaen nopeasti taas puhelimensa.
-Ehkä meidän pitäisi hajaantua.
-Eikä todellakaan!, Mikah sanoo yrittäen pitää äänensä vakaana. Tiia vaikuttaa hermostuneelta, ja tuntuu kaiken lisäksi välttelevän katsekontaktia.
-Meillä on loputtomasti metsää, Tiia tiuskaisee ärtyneenä.
-Joona ei tunne paikkoja, Mikah sanoo.
Tiia vilkaisee takana ratsastavaa Joonaa, joka flirttailee parhaillaan iloisesti Viivin kanssa. Tiia myöntyy hieman, mutta näyttää silti jotenkin loukkaantuneelta.
-Turvallisempaa on pysytellä yhdessä, Mikah järkeilee. -Vaikka ymmärrän kyllä, että hajaantumisessakin olisi ideaa…
-Joo joo, tajusin mie, Tiia tuhahtaa ja ottaa etumatkaa Taminan kanssa.
He suuntaavat ensin Helmilammen ympäristöön. Maassa ei näy merkkejä kavionjäljistä, mutta hevoset ovat saattaneet käyttää myös pienempiä sivupolkuja. Hetken hiljaisuuden jälkeen Joona avaa suunsa:
-Niin mihin kisoihin sä ajattelit sitten mennä?
Hiljaisessa metsässä ääni kantautuu aika kauas, ja Viivi vilkaisee Tiiaa varautuneena.
-Joihinkin sellaisiin, missä on tarpeeksi vastusta, Viivi vastaa.
-Eikö mussa ole vastusta vai?, Joona kysyy muka loukkaantuneena.
-Ei, Viivi hymähtää, ja Joona nauraa.
Tiian kannoilla pysyttelevä Mikah pysäyttää Firenzen.
-Okei, hän sanoo viimein kuunneltuaan tarpeeksi turhanpäiväistä höpinää. -Hajaannutaan!
Tiia näyttää innostuvan. Viivi ja Joona nostavat katseensa ja ratsastavat lähemmäksi.
-Eikö se olis aika vaarallista, Viivi kysyy ja vilkaisee ympärilleen.
-Mennään pareittain. Vaikkapa… Minä ja Tiia ja te kaksi, Mikah sanoo muka mietiskellen.
-Sopii!, Joona hihkaisee reippaasti.
Viivi vilkaisee Mikahia arvioivasti.
-Nähdään tallilla hyvissä ajoin ennen kuin alkaa hämärtää, Mikah sanoo.
-No me voidaan vaikka käydä rannan puolella viheltelemässä, Viivi keksii.
-Okei, me otetaan Ikilaulun ympäristö, Mikah sanoo päättäväisesti.
❅❅❅❅❅❅❅❅
Varpaita kipristelee jo kylmästä, mutta Tiia ratsastaa edelleen edellä eikä näytä aikovan hidastaa tahtiaan. Mikah päättää pitää suunsa kiinni ja pysytellä sitkeästi perässä.
Joonalla ja Viivillä puolestaan sujuu melko rattoisasti rupatellen. Viiviä huolettaa hevosten kohtalo, mutta hänen on myönnettävä nauttivansa Joonan seurasta, varsinkin, kun maastot tuntuvat nyt entistä turvattomammilta.
Himmeä aurinko nousee ylös keskelle taivasta, muttei jaksa pitkään, vaan alkaa hämärtyä jo kahden jälkeen. Se vetäytyy metsän taa kuin myöhästelijä, joka ei uskallakaan tulla sisään kesken kaiken.
Tiia vilkaisee taivasta ja toivoo, ettei Mikah huomaisi sen jo hämärtävän. Totta kai hän huomaa.
-Okei, meidän pitää kääntyä takaisin, Mikah sanoo.
-Eikä, Tiia sanoo pettyneenä vaikka tietää, että heidän on mentävä. -Mä olin varma että me löydettäisiin hevoset! En mä voi nukkua jos niitä ei löydy.
Mikah kääntää Firenzen ympäri ja lohduttaa:-Tuskin ne on erillään toisistaan.
Tiia vilkaisee häntä taas, mutta ei katso silmiin. Hän kääntää Taminan ympäri ja he ratsastavat hiljaisuuden vallitessa takaisin tallille, jossa Viivi ja Joonakin ovat - tyhjin käsin.
❅❅❅❅❅❅❅❅
Taru istuksii Tallituvan vaalenvihreällä säkkituolilla. Hän tapittaa ikkunasta ulos metsään päin ja rouskuttaa piparkakkua kuin popcornia elokuvateatterissa. Taru on odottanut koko päivän levottomana, että kadonneet hevoset saapuisivat takaisin tallipihaan.
-Hei!, hän kiljahtaa yhtäkkiä. -Tuolta tulee joku! Niitä on monta!
Taru ei meinaa pysyä pöksyissään.
-Kaksi, ja molemmilla on ratsastaja, Teemu sanoo pettyneenä. Noi on Tiia ja Mikah. En mä näe muita.
Taru painaa nenänsä kiinni huurteiseen ikkunaan.
-Ehkä siellä takana on pieni Leo…
Mutta parivaljakon lähestyessä tulee koko ajan selvemmäksi, että kyseessä on tosiaan vain Tiia ja Mikah, ilman muita hevosia. Taru yrittää pidätellä itkua ja Teemu tietää sen.
-Kyllä ne ihan varmasti tulevat kotiin, jos niitä ei löydetä ensin, veli sanoo.
-Mun mielestä meidän pitää tehdä jotakin, Taru sanoo.
-Taru…
-Hevoset löytyy varmasti nopeammin, jos etsijöitä on enemmän. Mun mielestä me voitaisiin ihan hyvin mennä etsimään niitä huomenna.
-Tiia ei ole antanut lupaa mennä maastoon. Ei hevosia voi jalkaisinkaan mennä nyt etsimään, sehän on vaarallista. Älä nyt hanki mitään ideoita, Teemu sanoo painokkaasti. Hän tuntee siskonsa.
Ovi avautuu ja kylmää ilmaa tuulahtaa sisään. Oliver riisuu bootsinsa ja heittäytyy rennosti sohvalle lämmittelemään varpaitaan.
-Mitäs täällä puhutaan?, hän kysyy. Taru ja Teemu vilkaisevat häntä.
-Tarun mielestä meidän pitäisi lähteä etsimään heppoja ja lähteä sudenmuonaksi metsään, Teemu sanoo.
-No en mä ihan tota tarkoittanut, Taru tuhahtaa ja kääntää katseensa takaisin ikkunaan.
Tiia ja Mikah ratsastavat juuri Tallituvan ohi.
-Voih! Näittekö te Tiian ilmettä!? Sehän ihan masentuu!, Taru parahtaa.
-Vähemmästäkin, Oliver toteaa ohimennen.
-Ne ei saa erota Mikahin kanssa!, Taru jatkaa huolestuneena.
-Taru, ne ei ole edes yhdessä, Teemu muistuttaa ja alkaa pukea saappaita jalkoihinsa.
Sisko ei näytä kuuntelevan.
-Koko tallin väki on ihan sekaisin ja kaikki muuttuu, hän mumisee huolissaan.
-Taru, mä menen ottamaan Maverickilta loimen pois, ja sen jälkeen lähdetään kotiin, okei?, Teemu tokaisee ja sujahtaa ulos ovesta. Taru katsoo tämän perään naama kurtulla. Oliver vilkaisee häntä.
-Älä nyt sano, että sä…, hän aloittaa.
-Mä menen huomenna etsimään heppoja, Taru sanoo ja nousee päättäväisenä ylös.
Oliver huokaisee.
-Tuletko sä mukaan?, Taru kysyy reippaana.
-En! Teemuhan sanoi, ettei sinne kannata mennä syötäväksi.
-Selvä sitten!, Taru sanoo. -Mä lähden metsään huomenna kello kaksi, tulit tai et.
Oliver ei ehdi vastata, kun ovi käy taas ja sisään astuu tällä kertaa Sabrina Kurkinen.
Sabrina on heitä hieman vanhempi, 17-vuotias, pinnallinen ja ulkomuodoltaan täydellinen, ja kaiken lisäksi erittäin tietoinen siitä. Hän heilauttaa kiiltäviä hiuksiaan ja katsoo Tarua kylmästi.
-Sori, jos keskeytin jotain, Sabrina letkauttaa, vaikkei tarkoita sitä.
-Et keskeyttänyt!, Oliver sanoo äkkiä ja kohottaa ryhtiään. Taru katsoo häntä inho kasvoillaan.
-Huomenna kello kaksi, hän sanoo vielä Oliverille. Poika ei vastaa mitään. Turhautuneena Taru nappaa takkinsa ja harppoo ulos ovesta Teemun perään.
-Mitä tapahtuu huomenna kello kaksi?, Sabrina utelee eväitään syöden, kun Taru on mennyt.
-En tiedä, ota tuosta nyt selkoa, Oliver naurahtaa hermostuneena.
-No älä, Sabrina sanoo kohottaen kulmiaan.
Tulee hiljaista, ja Oliverista tuntuu, että asialle on tehtävä jotakin.
-Hevosia ei sitten löytynyt, hän tokaisee.
Sabrina naurahtaa.
-Joo, siinä taas lojaaleja ratsuja. Tällekään tallille ei tekisi yhtään huonoa hankkia vähän laadukkaampia hevosia. Ehkä ihan hyväkin, jos niitä ei löydy.
Oliver naurahtaa konemaisesti, mutta jää sitten tuijottamaan Sabrinaa epäuskoisesti. Kuuliko hän nyt ihan oikein?
-Mulla on vielä muutama karsina, Oliver sanoo, laittaa bootsit jalkaan ja lähtee hänkin ulos kulmiaan kurtistaen.