Pakkasta ja salaisuuksia
osa 5
Lue sarjan aiempi osa täältä.
Heinäverkon sitominen oli automatisoitunut, Mikah pystyi tekemään sen jo huomaamattaan. Siitä oli hyötyä etenkin sellaisessa tilanteessa, jossa ajatukset laukkaavat jossakin ihan muualla. Kuten nyt. Hevosopistossa Englannissa on hänelle paikka. Jos hän ottaisi sen vastaan, hän viettäisi siellä koko seuraavan kevään. Ajatus lähtemisestä tuntuu hassulta. Hän joutuisi jättämään kaiken taakseen, enon, Helmiksen, Tiian... Ei! Eikä joutuisi. Hän palaisi takaisin. Toisaalta puoli vuotta olisi pitkä aika. Se tarkoittaisi koko kevättä, parhainta maastoiluaikaa. Kenties Joona alkaisi pyöriä tallilla sillävälin… Mutta jos hän opiskelisi, hän voisi oikeasti kengittää paremmin ja kouluttaakin hevosia. Silloin hänestä olisi entistä isompi apu Helmiksessä. Opiskelupaikan vastaanottaminen olisi helppoa, mutta vaikea osuus olisi vielä edessä. Tiialle on kerrottava asiasta. Mikah sulkee silmänsä ja mumisee “Mä tiedän, että tää on ehkä huono aika… Tai ei..” Hän köhäisee kurkkuaan ja yrittää uudelleen. “Tää saattaa nyt tulla vähän yhtäkkiä…” “Mitä sie teet?” Mikah säpsähtää. Tiia seisoo hölmistyneenä karsinan ovella. “En mitään!” “Aijaa. Nomutta hei, mulla on idea!”, Tiia hihkaisee tuike silmissään. “Oletko sä nähnyt sen pikku Cowboyn?” “Öh, joo. Se on ilmeisesti sen hevosen lassoamisen takana. Sanoo pitäneensä siitä hevosesta huolta. Yrittänyt varmaan ratsastaa sillä ja kaikkea. Säikytellyt sen ihan huolella”, Mikah vastaa päätään pudistellen. “Oikeastiko?!”, Tiia miltei nauraa. “Toi selittää paljon” “No mikä se sun idea oli?”, Mikah kysyy. “Niin! No se vaikuttaa innokkaalta ja haluaa kai ratsastaa…” “Tiia ei-” “Kuuntele nyt! No mä ajattelin että siitä vois olla sulle ehkä apua, jos sä voisit opettaa sille vähän, mitä sä teet. Niinkun lannan poimimista ja silleen. Ja palkaksi me voidaan ottaa se mukaan jouluratsastukselle! Laitetaan se vaikka Mimmin selkään, sehän on semmonen cowboy-heppa, paint ja kaikkea.” Mikah katsoo Tiiaa ja pohtii asiaa vastahakoisena. Cowboyta todennäköisesti kiinnostaisi kaikkein eniten tytöt ja hevoset, eikä niinkään jätösten lapiointi. Toisaalta -mielessä käy taas opiskelupaikka- jonkun olisi syytä tietää, miten hänen työnsä tehdään. Hän olisi poissa ainakin puoli vuotta. Hän vilkaisi taas Tiian innosta tuikkivia silmiä. “Ja sitten siun ei tarttis tehä niin paljon, jos saat apua!”, Tiia lisäsi. “Sä tiedät, ettei mua haittaa työnteko”, Mikah vastaa ja heittää kottareihin lapiollisen. “No mutta silti! Mitäs sanot?”, Tiia kysyy ja heijaa päkijöillään innostuneena. “Okei”, Mikah sanoo viimein. “Jes! Kiiiitos!”, Tiia hihkaisee ja häipyy paikalta. Mikah heittää kärryihin lapiollisen ja jää tuijottamaan ovelle mietteliäänä. -------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tallin käytävä tuntuu pitkältä kävellä keppien kanssa. Kipsi tuntuu jäykältä ja kömpelöltä. Ärsyttää, kun mitään ei pysty tekemään, vaikka Jeren nimilappu repsottaa, käytävällä on likaa ja joulukoristeet ovat yhä laatikoissa rehuhuoneen edessä. Viivi klinkkaa vaivalloisesti pihan poikki Seran tarhalle. Tamma hirnahtaa naisen huomatessaan ja kävelee aidalle. “Sä olet unohtanut meidän aamutreenit!”, hevonen tuntuu sanovan. “Hei tyttö, mä tiedän”, Viivi puhelee. Hän silittää tamman hopeista päätä ja katsoo sen lempeisiin silmiin. “Mä oon pahoillani, Sera, mutta me missataan tän vuoden jouluratsastus.”, Viivi sanoo suruissaan. “Mä tiedän, mäkin odotin sitä.” Joku köhäisee jossakin lähellä. Viivi ei ollut huomannut tarhassa Taminan luona seisovia Linneaa ja Unnaa. Viivi punastuu hiukan. He olivat kaiketi kuulleet, mitä hän oli jutellut Seralle. |