Pakkasta ja salaisuuksia
osa 6
Lue sarjan aiempi osa täältä.
Täplikäs seisoo etäämmällä. Se vilkuilee Tiiaa sivusilmällä, mutta ei ota kontaktia. Tiia viheltelee ja juttelee sille, yrittää saada sen kääntämään päätään tai ottamaan askeleita lähemmäksi. Tasku on täynnä paloiteltua porkkanaa siltä varalta, että tamma tottelisi. Hetken kuluttua hevonen kääntää päätään. “Hyvä!, Tiia kehuu, ja lähestyy sitä varoen. “Moon se kiva tyyppi, joka toi siulle tänään heiniä”, hän muistuttaa tammaa. Sitten hän rapistelee muovipussia taskussaan ja ottaa sieltä porkkananpalan. Hän jää metrin päähän hevosesta ja antaa sen ottaa muutaman askeleen häntä kohti. Hevonen kurottaa kaulaansa ja nappaa porkkanan salamannopeasti. Sen jälkeen se ottaa jalat alleen ja pukittaa laukassa ympäri aitausta. “Sähän olet ihan sellainen Pikku Myy!”, Tiia nauraa. “Pieni ja pippurinen.” Pian hevonen antaa Tiian kävellä sen vieressä ja tulla lähelle. Koskettaminen oli aluksi vaikeaa, mutta porkkanapalkan avulla sekin helpottui. Tiia tuo sille riimun ja antaa sille porkkanan joka kerta, kun hevonen nuuhkaisee sitä. Se on fiksu ja tajuaa nopeasti, mitä sen pitää tehdä. Ilta alkaa hämärtää, kun Tiia pujottaa riimun hevosen päähän. Sen korvat ovat pystyssä ja sen silmissä on utelias katse. Se ei näytä enää merkkiäkään pelosta, vaan kurottelee hamuamaan Tiian taskuja porkkanan toivossa. “Hyvä tyttö”, Tiia henkäisee ja rapsuttaa tamman otsaa. Hän riisuu riimun heti hevosen päästä ja astuu kauemmaksi. Hevonen ei kuitenkaan ryntää pois helpottuneena, vaan pysyy paikoillaan ja jää katsomaan Tiian perään. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------- Myy suhtautuu Hanneleen aluksi epäilevästi, mutta eläinlääkärin varmaotteinen lempeys tehoaa siihen ja se käyttäytyy oikein siivosti. Hannele kuuntelee lopuksi sen keuhkoja ja vatsaääniä molemmilta puolilta ja riisuu sitten stetoskoopin korvistaan. “Kyllä tämä ihan täysin terve hevonen on. Ei siinä mitään vikaa ole. Sinuna madottaisin sen ja rokottaisin, jos se kerran nyt asuu vielä täällä”, Hannele sanoo, ja Tiia huokaisee helpotuksesta. “Ainoana ongelmana tässä on alipaino, mutta eihän sillä nyt ole hätää kun te sitä niin hienosti ruokitte”, Hannele lisää. Tiia sopii rokotusajan hevoselle ja saattaa Hannelen tämän lava-autolle. “Kiitos vielä, Hannele”, Tiia sanoo helpottuneena. “Ei mitään, kiva oli auttaa. Toivottavasti tilanne selviää”, Hannele sanoo hymyillen ja hyppää autoon. Hän kuitenkin avaa vielä ikkunan ja lisää: “Ai niin ja onnittele Mikahia munkin puolesta! Hieno juttu se opiskelupaikka, Bournen opistoon ei ihan kaikki pääsekään!” Hannele sulkee ikkunan, peruuttaa auton tallipihalta, kääntyy ja ajaa pois. Tiia jää tuijottamaan tämän perään keskelle tallipihaa. Hän kurtistaa kulmiaan surullisen epäuskoisena. Mikä opiskelupaikka? |