Pakkasta ja salaisuuksia
osa 7
Lue sarjan aiempi osa täältä.
20. joulukuuta: “...Ja sitten heilautat talikkoa muutaman kerran näin, jotta purua ei mene hukkaan”, Mikah selittää. Oliver nojailee karsinan oveen ja vilkuilee käytävää vastapäätä Vinskiä harjailevaa Sofieta. “Oliver!”, Mikah ärähtää. “Joo joo. Enkö mä jo kohta voisi ratsastaa?” poika marmattaa. “Sä et ole vielä edes pitänyt talikkoa kädessä”, Mikah huokaa. “Jos sä haluat ratsastaa, sun pitää jaksaa heilutella talikkoa monta tuntia joka päivä ennen jouluratsastusta.” Oliver huokaisee. “Tässä tulee menemään ikuisuus! Näitä yksiön kokoisia pilttuita-” “Karsinoita.”, Mikah korjaa. “-on ainakin 100!” “34.”, Mikah sanoo ja työntää talikon pojan käteen. “Mun cowboy skillssit menee ihan hukkaan”, Oliver huokailee, ja menee vastahakoisesti sisälle karsinaan. --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Pieni, punainen henkilöauto, josta jyskyvä musiikki kuuluu ulos asti, parkkeeraa tallituvan eteen. Ulos astuu pitkä nainen, jolla on lyhyt, kirkkaanpunainen tukka, nenäkoru ja tummat silmämeikit. Hän katsoo paikkaa tyynen laskelmoivasti ja kohottaa kulmiaan. “Monika, Moi!” Tiia sanoo ilahtuneena tullessaan tallituvasta. “Tsau”, Monika sanoo. “Vau. En mä tienny että sää ihan tän luokan projektia rupeaisit tekemään, kun koulussa puhuttiin” “No jos totta puhutaan niin en mäkään silloin tiennyt että tää lähtisi näin lapasesta”, Tiia naurahtaa. Monika katselee vielä ympärilleen punaisia rakennuksia ja suurta tallia. “Siis täähän on kuin kokonainen kylä tää paikka”, hän toteaa huvittuneen epäuskoisena. “No sen verran ihmisiä täällä ainakin pyörii” Tiia sanoo. “Tule, mä näytän sulle paikkoja!” “Tuolla on maneesi, tämä on tallitupa… Täällä on hevoset, tuolla ponit.. Tässä on Halla, sä varmasti tykkäät siitä! Ja tuolta pääsee kentälle. Täällä on rehuhuone ja valot saa päälle tästä. Täältä säädetään tallin lämmitystä…” Monika katsoi tarkkaan, kun Tiia selitti tallin lämpötilajärjestelmästä, joka oli rehuhuoneen seinällä. “Tästä se menee päälle”, Tiia ohjeisti. “Moi”, kuului ääni heidän takaansa. Tiia kääntyi ympäri. Mikah on ilmestynyt rehuhuoneen oviaukkoon jonkin sangon kanssa. Tiia katsoo poikaa kylmästi. “Mitäs…”, poika aloittaa ja vilkaisee Monikaa, joka katselee Mikahia päästä varpaisiin tyynen rauhallisena. “Mikah”, Tiia aloittaa. “Tässä on Monika, meidän uusi tallityöntekijä” “Tsau”, Monika sanoo ja nyökkää pienesti. Mikah tuijottaa Tiiaa. “Siis mitä?” hän kysyy ja räpyttelee silmiään hämmentyneenä.’ “Niin, katsos kun, kyllähän me tarvitaan joku sun tilalle, kun sä lähdet ulkomaille opiskelemaan, vai mitä?”, Tiia latelee passiivis-aggressiivisesti. Mikah huokaisee turhautuneena. “Tiia-” “Monika oli mun kanssa samaan aikaan koulussa. Me opiskeltiin yhdessä. Niin että se varmasti pystyy kyllä tekemään sun hommat ihan yhtä hyvin kuin säkin.”, Tiia selittää tomerasti, mutta hänen äänensä alkaa säristä. “Itse asiassa Mikah, sähän voit näyttää Monikalle meidän tallikäytännöt kun sä ne tiedät. You know, silleen vanhalta työntekijältä uudelle”, Tiia sanoo, vilkaisee vielä Mikahia kylmästi ja marssii sitten puolijuoksua matkoihinsa. Mikah katsoo hetken Tiian perään harmistuneena. Kuka sille oli kertonut? “Nyt mul on kyllä pikkase sellane viba et oon joutunu keskelle jotain draamaa”, Monika sanoo rauhallisesti. “Onks teillä jotain juttua vai?” “Öö-”, Mikah mumisee. “Harmi. Mä olin ihan varma ettei sitä kiinnostanu jätkät”, Monika sanoo ja kohauttaa olkapäitään. Mikah tuijottaa eikä tiedä mitä sanoa. Hän oli kävellyt väärään paikkaan väärään aikaan ja se on ilmiselvää. “No, anyway näytä mulle nyt ne tallikäytännöt, kun pomo käskee”, Monika sanoo. Mikahille ei jää vaihtoehtoja. |