Pakkasta ja salaisuuksia
osa 11
Lue sarjan aiempi osa täältä.
23. joulukuuta: Aatonaatto valkenee - tai hämärtyy. Taivas on harmaa, kuin aurinko olisi nukkunut pommiin. Mikah kävelee lumi kenkien alla narskuen kohti tallia ja kaivaa avaimia housujen reisitaskusta. Ovi on kuitenkin jo auki, kun hän saapuu sen kohdalle. Hevoset syövät aamuheiniään tyytyväisinä. “Haloo?”, Mikah huudahtaa. Olisiko Cowboy voinut olla asialla? Vai oliko Monika jo aloittanut uudessa työtehtävässään? Mikah haistaa kahvintuoksua satulahuoneesta ja menee katsomaan. Tiia istuu pöydän ääressä tuolille käpertyneenä, kihara tukka vinksin vonksin ja unihiekkaa silmissään. Hän ei aluksi edes huomaa Mikahia. “Moi”, Mikah sanoo. “Mitä sä täällä teet, kello on vasta puoli seitsemän.” hän kysyy hahmolta, joka vaikuttaa vain hauraalta aaveelta vanhasta Tiiasta. “Mä en saanut nukuttua”, tämä vastaa, muttei katso silmiin. “Ai”, Mikah sanoo. “Joku metelöi pihalla yöllä”, Tiia selittää ja nojaa leukansa polviinsa. “Tämä oli toinen kerta jo” “Täh?”, Mikah kysyy. “Joo. Ensin mä luulin, että se on se täplikäs. Ja se se olikin, mutta ei ihan silleen, miten mä ajattelin.” Mikah tuijottaa lisätietoa odottaen. “Joku on käynyt ratsastamassa sillä salaa”, Tiia toteaa uupuneena. “Sen selässä ja mahassa on hikisiä jälkiä ja sen aitauksessa on menty ympyrää. Ja aina kun mä tulen ulos katsomaan mitä on meneillään, niin se on levoton ja säikähtäneen oloinen”, Tiia jatkaa. “Kuka sillä nyt yöllä salaa ratsastaisi? Ja kuka sen selkään edes pääsisi?”, Mikah miettii. Tiia suuntaa väsyneen katseensa viimein pojan silmiin. “Niin, no, mulla on siitä jo jonkinlainen käsitys”, Tiia sanoo. “Mä luulen että se on se Cowboy.” Mikah huokaisee. “Ah, tietysti”, hän sanoo. “Se ei sitten millään jätä sitä hevosta rauhaan! Jos mä vielä näen sen niin mä-” Tiia ei sano mitään, istuu vain ja näyttää väsyneeltä. Hetkeksi satlariin laskeutuu kiusallinen hiljaisuus. Mikah köhäisee lopulta kurkkuaan. “Hei Tiia… Siitä Bournesta-”, hän aloittaa. Tuolin jalat raapivat lattiaa, kun Tiia nousee ja lähtee satlarista. “Hepat pitää viedä ulos”, hän mumisee. Mikah katsoo hetken tämän perään ja potkaisee sitten ovenkarmia harmissaan. ----------------- “Okei, Sera! Me ei ehkä päästy jouluratsastukselle, mutta peliä ei vielä ole menetetty”, Viivi sanoo ja letittää Seran harjaa instagram-kuvaa varten. Letit ovat siistit, juuri oikeanlaiset ja tasapainoiset. Sen jälkeen nainen kiepauttaa hiuksensa hyvin ja laittaa hienon pörröreunaisen tonttulakin päähänsä. Hän yrittää asettaa puhelinta karsinan oven päälle sopivan etäisyyden päähän, mutta se ei pysy pystyssä. Puhelin tippuu käytävän puoleiselle lattialle. “Piru vie”, Viivi mumisee. “Hei, voisiko joku auttaa?”, hän huutaa käytävän puolelle, mutta huomaa pian koko tallin olevan hiljainen. “Missä hitossa kaikki on kun niitä tarvitaan?”, hän tuhahtaa ääneen. Viivi klinkkaa keppiensä kanssa avaamaan karsinan oven ja saa hetken ähkimisen jälkeen nostettua puhelimen lattialta. Kun hän nostaa katseensa, hän huomaa jonkun tallitytöistä livahtavan nopeasti ulos käytävän ovesta. “Hei!”, Viivi huutaa, mutta kukaan ei vastaa. Mitä ihmettä? Välteltiinkö häntä? --------------------------------------------------------------------------------------------------- “Ai moi, Mikah!” Oliver huudahtaa nähtyään miehen kävelevän hänen luokseen. Oliver on yhtä hymyä. Hän nojailee taas cowboy-hattu päässään Myyn aitaukseen. Hymy kuitenkin hyytyy sitä mukaa, mitä lähemmäksi Mikah saapuu ja mitä paremmin Oliver erottaa tämän vihaisen ilmeen. “Kauemmaksi siitä aitauksesta!”, Mikah sanoo. Oliver katsoo häntä ymmällään ja nostaa molemmat kätensä ilmaan. Mikah haroo tukkaansa ja astelee levottomana paikoillaan. “Me annettiin sulle mahdollisuus ratsastaa ja olla osana meidän porukkaa, ja näinkö sä meitä kiität?” “Mitä sä selität?”, Oliver kysyy kulmat kurtussa. “Sä olet laittanut vaaraan itses mutta myös ton hevosen!”, Mikah ärjäisee. “Se ei ole ansainnut tällaista!” Oliver räpyttelee silmiään hämmentyneenä ja näyttää säikähtäneeltä. “Siis mitä mä olen tehnyt?” “Älä yritä. Me tiedetään, että sä olet ratsastanut sillä salaa!” “Täh? Mähän sanoin sulle, ettei se päästä mua selkäänsä…”, Oliver mumisee. “Nyt riittää. Mulle riittää”, Mikah sanoo turhautuneena ja kääntyy lähteäkseen. “Sä et mene enää lähellekään sitä aitausta, tuliko selväksi!” Oliver jää paikoilleen ja katsoo Mikahia suu auki. Kun Mikah on lähtenyt, hän näkee ponipuolen ovella seisovan Teemun katsovan häntä. Poika kääntyy ympäri eikä sano sanaakaan. |